Rakkaudesta taiteeseen ja estetiikkaan
Ensimmäiset raapusteluni ovat edelleen tallessa. Ne ovat ihania lapsen riimusteluja, kuuta ja häntää, niin olen ne nimennyt. Piirrettyjä paperipinoja ehti pienen aamuvirkun pöydälle kertyä iso kasa ennen kuin muut perheenjäsenet heräsivät. Kuvataide on tullut syntymälahjana minulle ja se on ohjannut elämääni taiteen ja estetiikan suuntaan koko ikäni. Kuvataidelukion jälkeen taiteen opinnot jatkuivat Lapin Yliopistossa ja valmistuin taiteen maisteriksi vuonna 1996.
Havainnoin ympäristöä ja rakastan kauneutta. Kaunis ja toimiva koti antaa voimaa ja rauhaa. Kaksi taloa rakennuttaneena sisustusinto on kasvanut kasvamistaan ja olen päätyöni ohella kouluttautunut myös sisustussuunnittelijaksi. Valmistuin Sisustus Akatemiasta vuonna 2019 syksyllä. Nyt korona-pandemian hellittäessä pääsen toteuttamaan myös tätä unelmaani!
Minulla on vahva visuaalinen koulutus, olen luova ja innokas! Ota rohkeasti yhteyttä ja toteutetaan sinunkin unelmasi!